perjantai 3. helmikuuta 2012


Nettitikku automaattisesti

Olen vähän aikaa käyttänyt prepaid mobiililaajakaistaa etäkoneen nettiyhteytenä. Yhteyden toimivuus täällä vähän syrjempänä on ollut odotusten mukaista. Tampereen Pappilan alueellakin jopa kännykän kuuluvuus on ollut vähän mitä sattuu. Lähikäytössä nettiyhteys on ollut surkea, etäkäytössä vielä surkeampi. Ilmeisen turha toiveeni on ollut, että palveluntarjoaja panostaisi todella muuhunkin kuin markkinointiin ja asiakkaiden kalasteluun kilpailijoilta. Sitä odotellessa harrastajalla on ollut haasteita ja ilmeisesti parempien aikojen odotus tulee jatkumaan niin kauas kuin silmä siintää. Mutta harrastajalle haasteet ovat tärkeitä.

Täällä vapaa-ajan asunnossamme on ollut käytössä langaton kotiverkko, tukiasemanaan joko HTC kännykkä tai myös mobiiliyhteyteen pystyvä halpa reititin Jensen, ostettu aikanaan Gigantin poistomyynnistä. Se suostui yhteistoimintaan vain modeemin Huawei e220 kanssa, tai sitten en oikein osannut. Kokeilin paria muutakin tukiasemaa. Tulokset eivät olleet rohkaisevia. Ajattelin lisätä hiukan haastetta ja aloin tutkia mahdollisuutta ottaa nettiyhteys tikulla suoraan ja automaattisesti koneen käynnistyessä. Hanke taitaa poikia uuden haasteen, Linux-koneen säätämisen tukiasemaksi – sitten joskus.


  
Arvelin, että uudemman nettitikun, Huawei e1554, suorituskyky olisi parempi. Näin taitaa ollakin, mutta jostain kummasta syystä se ei kuitenkaan tosiasiassa paranna tarjottua mobiiliyhteyttä sinänsä. Siihen on tyytyminen.
Etälaitteiston muutoksen myötä kaapeliviidakko harvenee kahdella kaapelilla, ethernet-kaapelit ja ip-kameran virtakaapeli palaavat sisustusta koristamaan, jos joskus onnistun Linux-tukiasema -hankkeessa ja otan ip-kameran taas käyttöön.

Laitteistonani on pieni ”sikaarilaatikko” Packard Bell, ostettu Citymarketin poistomyynnistä ja varustettu käyttöjärjestelmällä Ubuntu 11.10, kymmenen euron USB-kamera - ostettu Ohlsonilta ja Huawei e1554 yhteytenään Saunalahden prepaid mobiililaajakaista. Laitteiston etäkäynnistys tehdään GSM-pistorasialla Tuta S30. Pistorasiaa lukuun ottamatta halpaa tavaraa. Prepaid-liittymät kuluttavat vain, kun niitä käytetään. Säästöllä, joka saadaan kiinteään laajakaistaan verrattuna voin joskus ostaa mopoauton.

Mobiili nettiyhteys muodostetaan Ubuntussa tavallisimmin graafisen NetworkManagerin avulla. Etäkäynnistyksessä kaiken pitää olla automaattista. Käyttäjä ei voi pistäytyä vastaamassa vuorovaikutteisiin yksityiskohtiin – ei edes kuittaamassa jotain.

Koneeni ottaa nettiyhteyden ohjelmalla wvdial. Jos se ei ole koneessasi vielä käytössä, sen voit asentaa vaikkapa graafisella synaptic pakettien käsittelyohjelmalla. Tarvitaan myös ohjelma wvdialconf, joka kirjoittaa tiedoston wvdial.conf. Tätä modeemin ohjauteidostoa joutuu editoimaan. Se käy kätevästi komentoriviltä komennolla sudo gedit /etc/wvdial.conf. Minun editoitu tiedostoni on seuraavan lainen:

[Dialer Defaults]
Init1 = ATZ
Init2 = ATQ0 V1 E1 S0=0 &C1 &D2 +FCLASS=0
Modem Type = USB Modem
Baud = 460800
New PPPD = yes
Modem = /dev/ttyUSB0
ISDN = 0
Phone = *99#
Password = a
Username = b
stupid mode = 1

Huomaat, että modeemin ohjaukseen ovat vieläkin käytössä Hayes:in AT-komennot. Ohjelman wvdialconf tekemään alkuperäiseen ohjaustiedoston malliin olen muuttanut muutaman kohdan. Huomaa: Käytettäessä ohjelmaa wvdial Saunalahden mobiililaajakaistassa salasana ja käyttäjän nimi vaaditaan, mutta ei ole väliä, mitkä ne ovat - siksi esim. a ja b. Kun tiedosto on editoitu ja tallennettu, voidaan kokeilu yhteyden muodostamiseksi aloittaa. Yhteys voidaan muodostaa yksinkertaisesti antamalla komentoriviltä komento sudo wvdial. Tämä ei kelpaa etäkäynnistyksessä, sillä joutuisit antamaan pääkäyttäjän salasanan - eli käymään koneella ja sen jälkeen palaamaan paikkaan, mistä etäkäytät. Selvitin, miten yhteyden saa syntymään tavallisen käyttäjän oikeuksin eikä mitään kysytä. Harrastamisessa on useampia menetelmiä asioiden selvittämiseksi. Olen ollut huomaavinani, ainakin omalla kohdallani, että mieluisin on se, missä ensin kokeillaan ja sen jälkeen luetaan mahdollista manuaalia. Niinpä ajoin komennon wvdial tavallisen käyttäjän oikeuksin. Tulostuneista virheilmoituksista päättelin, että muutamien aputiedostojen attribuutteja, muistaakseni hakemistossa /etc/ppp, pitäisi muuttaa. Tein muutoksia yhden kerrallaan ja lopulta komennon wvdial jälkeen ohjelma jäi ”roikkumaan” mustalle ruudulle. Kokeilu selaimella osoitti, että yhteys oli syntynyt. Yhteyden voi katkaista esimerkiksi em. mustalta ruudulta näppäilyllä CTRL-C. Kohtalaisen monimutkainen asia oli muuttunut perin yksinkertaiseksi, ”wvdial”. Toimivuuden testauksen jälkeen lisäsin yhteyden muodostuskomennon Ubuntun valikkoon ”Käynnistettävät sovellukset”.

Etäkäyttöä varten olen asentanut Ubuntuun ohjelman TeamViewer, joka toimii sekä etäkäyttöpalvelimena että tarvittaessa etäkäytön asiakasohjelmana. Ohjelma on hyvä siksi, että sitä käytettäessä etäkoneen ip-osoitetta ei tarvitse tietää vaan TeamViever löytää etäkoneen sen yksilöllisen tunnusnumeron perusteella. VNC olisi kätevämpi, sillä Android käyttöjärjestelmää käyttävässä tabletillani TeamViever etäkäytön asiakasohjelmana on aika kömpelö. Kömpelyyttä lisää mobiililaajakaistan hidas yhteys. Etäkoneella pitää olla valmis verkkoyhteys, sillä Teamviewer ei välttämättä osaa ottaa kiinni vasta käynnistyksen jälkeen muodostettuun yhteyteen. Siksi olen TeamViewer:in käynnistys skriptiin rakentanut ”dynaamisen” viiveen. Skripti näyttää tältä:

#!/bin/bash

while [ ! `curl -s http://whatismyip.org/` ]
do
    sleep 2
done
sleep 2
/usr/bin/teamviewer &


Viiveellä maustettu skripti näyttää kohtalaisen varmasti antavan mahdollisuuden TeamViewer:in nettiin pääsyyn ja koneen etäkäyttöön.

Palveluntarjoaja nettiosoitteessa http://www.dy.fi antaa mahdollisuuden ottaa käyttöön oman ilmaisen domainin. Kun ”sikaarilaatikossani” on Apache käynnissä, ajattelin, että miksen ottaisi myös selaimella yhteyttä etäkoneeseeni. Osoite olisi http://haapasaari.dy.fi. Haastetta lisäävänä ongelmana on se, että nettitikulla muodostetussa yhteydessä koneen ip-osoitteeksi tulee milloin mitäkin. Lisäsin etäkoneeni käynnistykseen pienen kilkkeen, joka päivittää palveluun dy.fi koneen käynnistyksen yhteydessä saadun ip-osoitteen. Näyttää toimivan. Pitkän aikavälin savutestejä en ole tehnyt, mutta selainyhteys on toiminut ja muutaman tunnin aikana web-yhteys etäkoneelleni on ollut vakaa, vauhti tosin ei ole huimannut. Nettisoitteesta http://haapasaari.dy.fi/webcam löytyy muutama ”etäkuva”, mutta vain silloin kun ”maaseutukone” on käynnissä. Osoitteesta http://haapasaari.dy.fi/video/ löytyy vastaavasti muutama videoleike maaseudun rauhasta (tapahtumattomuudesta). Kuvat ja videot on etätallennettu ohjelmalla Muikku (amerikaksi Cheese).

Helmikuun alussa 2012
Hannu Haapasaari